• Hyppää pääsisältöön
  • Hyppää alatunnisteeseen
  • Arkkitehtuuri ja näyttelyt
  • Jouluvalaistus
  • Studiot ja teatterit
  • Referenssit
  • Yhteystiedot
  • Uutiset
  • Facebook

Bergent

Follow the Light

  • Arkkitehtuuri ja näyttelyt
  • Jouluvalaistus
  • Studiot ja teatterit
  • Referenssit
  • Yhteystiedot

Kausivalaistukset rakentuvat Bergentin pajalla

30 toukokuun, 2023

Kausivalaistukset kestävät aikaa. Esimerkiksi LED-koristevalonauhat toimivat tyypillisesti moitteetta vuosia. Ajan myötä valon määrä valopisteissä alkaa kuitenkin hiljalleen laskemaan. Tästä johtuen olemme ryhtyneet tarjoamaan asiakkaillemme mahdollisuuksien mukaan valaistustuotteiden vaihtoja jo olmeassa oleviin kausivalaistusratkaisuihin täysin uusien kokonaisuuksien ohella. Tällä tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi metallirunkoisesta pylväsmotiivista poistetaan vanhat valonlähteet, jonka jälkeen asennetaan uudet tilalle. Freesausta voi tässä tapauksessa harjoittaa valon määrän lisäksi värilämpötilojen vaihdolla, tai kokonaan erilaisilla valaistustuotteilla.

Kiinnostuksemme jouluvalojen kehitystä kohtaan sekä vuonna 2020 alkaneet maailmanlaajuiset tavarantoimitusvaikeudet johtivat siihen, että otimme askeleita eteenpäin jouluvalojen tuottamisen saralla. Laite- ja materiaalihankintojen sekä henkilökunnan koulutusten avulla olemme nyt tilanteessa, jossa pystymme valmistamaan itse suoraan raakamateriaaleista esimerkiksi kookkaita pylväsmotiiveja. Asiakas voi halutessaan tilata meiltä suomalaisena käsityönä valmistetun kausivaloratkaisun ilman kokoon liittyviä tai teknisiä rajoituksia.

Suunnittelusta vastaamme joko me, asiakas, tai me yhdessä asiakkaan kanssa. Esimerkiksi Sipoon Söderkullan kohdalla suunnittelimme kunnan pyynnöstä 6 kpl ulkonäöltään erilaisia motiiveja, joista kuntalaiset saivat äänestää mieluisimman. Äänestyksen voitti kahden motiivin muodostama purjemainen kokonaisuus, joka kiinnitetään kyseistä motiivia varten suunnittelemamme valaisintolppakiinnikkeen avulla valaisinpylvään molemmin puolin.

Ota yhteyttä, jos haluat kuulla lisää Bergentin kausivaloratkaisuista.

Söderkullan kookkaamman purjeen runko
Kookkaampi purje valonlähteet asennettuna.
Söderkullan pylväsmotiivit asennettuina.

 

Kategoriat: Uncategorized

Ajankohtaista

Näyttämövalaistus

Asennuksia Pirkkala-salissa

Asensimme kesällä 2024 upouuden Pirkkala-kampuksen Pirkkala-saliin näyttämötekniikkaa. Kohde piti sisällään mm. kolme pääosin näyttämövalaistuksen käyttöön tarkoitettua trussilinjaa (sisältäen nostimet, ohjaukset ... Lue Lisää
pasila c-lattia

Projekteja Ylen uusilla studioilla Pasilassa

Toteutimme hoistien asennusprojektin Yle Pasilan uudella C-lattialla. Projekti käynnistyi vuonna 2021 vanhan studio 5:n hoistien, ketjunostimien ja ohjausjärjestelmän purulla sekä ... Lue Lisää
Kausivalaistukset rakentuvat Bergentin pajalla

Kausivalaistukset rakentuvat Bergentin pajalla

Kausivalaistukset kestävät aikaa. Esimerkiksi LED-koristevalonauhat toimivat tyypillisesti moitteetta vuosia. Ajan myötä valon määrä valopisteissä alkaa kuitenkin hiljalleen laskemaan. Tästä johtuen ... Lue Lisää

Footer

Bergent

Yhteystiedot

+358504715319
myynti@bergent.fi
Karvaamokuja 4 (P-kerros),
00380 Helsinki

Palvelut

  • Arkkitehtuuri ja näyttelyt
  • Jouluvalaistus
  • Studiot ja teatterit
  • Referenssit

yritys

  • Yhteystiedot
  • Uutiset
  • Facebook
  • Instagram

Copyright ©2025 · Bergent Oy - All Rights Reserved - Made in Stoked Creative